Tervetuloa lukemaan vuoden 2019 kohokohdista ja yhteisistä saavutuksistamme! Tällä kertaa emme julkaise painettua vuosikertomusta. Löydät täältä parhaat tarinamme, hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä yhdistyksen tilintarkastuskertomuksen.

VUOSIKATSAUS 2019


Pääsihteerin tervehdys

Lapsen oikeuksien juhlavuosi oli nuorison äänen voimistumisen aikaa

Sierra Leone, syyskuu 2019: keskustelen koululaisten kanssa heidän elämästään. Erityisen vaikutuksen tekee Kadiatu, 13, paikallinen aktivisti.

Hän on rauhantekijä, joka keskeyttää poikien riidat. Hän kannustaa tyttöjä koulunkäyntiin ja keskustelee luontevasti seksuaaliterveydestä ja alaikäisten avioliittojen estämisestä.

Keskustelumme päätteeksi kysyn, mikä hänestä tulee aikuisena

– Minusta tulee Sierra Leonen ensimmäinen naispresidentti. Olen nähnyt, että pystyn vaikuttamaan täällä asioihin ja haluan tehdä sitä enemmän ja vaikuttaa näihin asioihin vielä laajemmin, Kadiatu sanoo.

Kadiatu sopii hyvin kuvaamaan vuotta 2019. Se oli vuosi, jolloin nuoret vaikuttajat  tulivat valtavalla voimalla julkisuuteen. Näkyvimpänä hahmona heistä oli ruotsalainen aktivisti Greta Thunberg, jonka ”Fridays for Future” -koululakko ja viesti ilmastonmuutoksen vakavuudesta innosti miljoonia nuoria eri puolilla maailmaa – myös täällä kotimaassamme.

Kuva etäältä: Kadiatu ja Marja-Riitta keskustelevat luokkahuoneen edessä.

***

Vuosi 2019 oli lasten ja nuorten äänen vahvistumiselle todella oikea hetki, sillä se oli myös lapsen oikeuksien sopimuksen 30-vuotisjuhlavuosi.

YK:n lapsen oikeuksien sopimus takaa lapselle oikeuden omaan ääneen. Se sanotaan ytimekkäästi: ”Lapsella on oikeus ilmaista vapaasti mielipiteensä." Vuonna 2019 nämä mielipiteet tulivat sekä kerrotuksi että kuulluksi.

UNICEF on aina lasten puolella. Me kuuntelemme ja vahvistamme heidän viestiään. Omalla toiminnallamme edistämme nuorten vaatimien toimenpiteiden toteutumista. Maailman lastenjärjestönä meidän on helppo allekirjoittaa nuorten viesti: luotetaan tieteeseen, säilytetään maapallo elinkelpoisena.

Vuosi 2019 oli myös muutosten vuosi ja nuorten aktivismi latasi paljon odotuksia seuraavalle vuodelle.

Toivoa antoi se, että lapsen oikeuksien sopimus oli 30 vuoden aikana saanut aikaan valtavaa kehitystä maailman lasten elämässä: alle viisivuotiaiden lasten kuolleisuus on laskenut yli 60 prosenttia, alakouluikäisten koulun ulkopuolella olevien lasten osuus on tippunut 18 prosentista kahdeksaan prosenttiin ja sopimuksen yleisperiaatteet - syrjinnän kielto, lapsen etu, oikeus elämään ja kehittymiseen ja lapsen näkemyksen kunnioittaminen - ovat vaikuttaneet lukemattomiin lakeihin ja käytäntöihin maailmanlaajuisesti.

***

Tätä kirjoittaessani tiedämme, että viime vuoden toiveikkuus vaihtui epätietoisuudeksi ja jopa huoleksi siitä, että hyvässä kehityksessä mennään taaksepäin. Koronan aiheuttama talouskriisi voi lisätä kansallisen köyhyysrajan alapuolella elävien lasten määrää jopa 86 miljoonalla eli 15 prosentilla matalan ja keskitulotason maissa jo kuluvan vuoden aikana.

Lapsuudessa koettu köyhyys vaikuttaa dramaattisesti koko elämään: se tarkoittaa huonompaa fyysistä ja henkistä terveyttä, vähäisempää koulutusta ja heikompaa elämänhallintaa. Koronakriisi voi myös kääntää lapsikuolleisuuden kasvuun ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin koronan heikentämien terveyspalveluiden ja köyhyyden lisääntymisestä johtuvan aliravitsemuksen vuoksi.

Olemme myös huolissamme siitä, että lasten ja nuoren mahdollisuudet vaikuttaa kaventuivat merkittävästi koulujen sulkeuduttua. On syytä pohtia myös sitä, olemmeko riittävästi kuunnelleet ja ottaneet huomioon lapsia päätöksiä tehtäessä.

*** 

Olen syvästi kiitollinen teille kaikille työmme tukijoille. Te mahdollistatte pitkäjänteisen työmme lasten hyväksi ja autatte meitä vastamaan haasteisiin, jotka koronakriisi toi lapsille ja heidän perheilleen.

Sillä, miten tänään investoimme lasten ja nuorten kehitykseen, on suuri merkitys maapallon kestävän tulevaisuuden turvaamiselle. Lasten tulevaisuus on käsissämme.

Kiitos, että olet kanssamme lasten puolella!

Nimikirjoitus

Marja-Riitta Ketola
Suomen UNICEF ry:n pääsihteeri

Kuva: Jari Kivelä ©Suomen UNICEF

VUOSIKATSAUS 2019


Kuukausilahjoittajan puheenvuoro: Lasten hätä koskettaa

Mikko Pengerkoski valokuvassaSuomen UNICEFilla on jo 85 000 kuukausilahjoittajaa. Jokaisella on oma syynsä auttaa. Mikko Pengerkoski muistaa vielä ajan, kun Suomi oli sodassa.

Parivuotiaana hän kuunteli sodan ääniä sairaalan sängyllä.

Myöhemmin hänen sydäntään on puristanut ajatella, jos joku ei saisi apua. Siksi hän on ollut UNICEFin tukija jo parikymmentä vuotta.

Ettei kukaan jäisi yksin.

Kuva: © Jenni Rättyä

VUOSIKATSAUS 2019


Eija Ahvo teki tärkeän päätöksen            

UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs, näyttelijä Eija Ahvo haluaa jättää lapsilleen kaksi asiaa. Toinen on kalastaminen. Sen hänelle opetti oma isoisä.

– Tuntui kivalta syödä kalasoppaa, koska tiesi olleensa ihan itse mukana kaloja pyydystämässä, Ahvo kertoo.

Ahvon lapsuus oli onnellinen, iloisia muistoja synnyttävä, mutta kaikille maailman lapsille se ei sitä ole.

– Minusta se on meidän aikuisten tehtävä rakentaa lapsille sellainen maailma, jossa heidän on hyvä ja turvallista kasvaa. Asuu lapsi sitten missä päin maailmaa tahansa, Ahvo sanoo.

Siksi hän päätti tehdä testamenttilahjoituksen.

VUOSIKATSAUS 2019


UNICEF-nuket saivat kodin Mäntyniemestä

UNICEF-nukke ojennetaan rouva Jenni Haukiolle

Rouva Jenni Haukio otti vastaan suomalaista ja nigerialaista lasta esittävät UNICEF-nuket Raaseporin UNICEFin vapaaehtoisryhmän puheenjohtaja Yvonne Koreniukselta.

Käsin kierrätysmateriaaleista valmistetut nuket tukevat työtä lasten terveyden, koulutuksen ja suojelun hyväksi.

– Työnne on arvokasta ja todella vaikuttavaa”, rouva Haukio sanoi.

UNICEF-nuket ovat tuoneet yhteensä noin 900 000 euroa maailman lapsille.

Kuva: © Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

VUOSIKATSAUS 2019


Poimintoja vuodelta 2019

Entinen lapsisotilas kertoo

Mohamed Sidibay: Koulutus pelasti

Mohamed Sidibay pakotettiin 5-vuotiaana sotilaaksi. Nyt hän opiskelee lakia ja kiertää maailmalla puhumassa lasten oikeuksien puolesta.

Lue lisää »

Ilmastonmuutos

Suojelemme lapsia ilmastonmuutokselta

UNICEF kehittää ratkaisuja, jotka turvaavat lasten elämän ja kehityksen myrskyjen, kuivuuden ja tulvien pahentuessa.

Lue  lisää »

Lasten terveys

Rokotteet perille syrjäisimmillekin seuduille

Jokaisella lapsella on oikeus rokotteiden tarjoamaan suojaan, myös vaikeasti saavutettavilla alueilla.

Lue lisää »

VUOSIKATSAUS 2019


#LastenPuolella -kampanja tavoitti ennätysyleisön

Marraskuussa 2019 käynnistimme lapsen oikeuksien 30-vuotisjuhlan kunniaksi #LastenPuolella -kampanjan.

Halusimme muistuttaa, että aikuisten erimielisyydet eivät saa vaikuttaa lapsen oikeuksien toteutumiseen. Kampanjamme tunnuslause kuului: ”Olipa maailma kenen puolella tahansa, me olemme lasten puolella. Aina.”

Suuri yleisö tarttui innolla #lastenpuolella-haasteeseemme, ja tavoitimme yli 1,2 miljoonaa suomalaista sosiaalisen median kanavissamme. Viestiämme jakoivat myös korkeimmat poliittiset vaikuttajat, kuten tasavallan presidentti ja pääministeri.

Tavoitimme suuren yleisön myös TV-mainoksen ja näyttävien ulkomainosten avulla. Lapsen oikeuksien päivänä viestimme oli Helsingin Sanomien etusivulla.

Lisäksi useat kunnat, yritykset ja kulttuuritoimijat ympäri Suomen osallistuivat lapsen oikeuksien päivän juhlavalaistukseen.

Tyttö kokoaa Suomen lippu -palapeliä.

VUOSIKATSAUS 2019


Kympin todistus: Kouluarvosanat eivät mittaa ihmisarvoa

Halusimme muistuttaa kaikkia kesälomalle kirmaavia peruskoululaisia siitä, että jokainen lapsi on yhtä arvokas, koulumenestyksestään riippumatta.

Kympin todistus kuvassa

UNICEFin Kympin todistuksessa on pelkkiä kymppejä, muun muassa omasta ihmisarvosta ja persoonasta sekä oman koskemattomuuden, oppimisoikeuden ja hyvinvoinnin tärkeydestä.

– Oppilaille on tärkeää muistuttaa, etteivät kouluarvosanat ole ihmisarvon mittari, sanoo raahelainen luokanopettaja Anna Karjula, joka keksi Kympin todistuksen alkuperäisen idean ja tarjosi sitä UNICEFin jalostettavaksi.

Kannustimme kaikkia Suomen kouluja ja opettajia jakamaan todistuksen oppilailleen lapsen oikeuksien 30-vuotisjuhlan kunniaksi. Kympin todistus herätti ihastunutta palautetta, ja sen sai arviolta 145 000 lasta eli neljännes Suomen peruskoululaisista. Toteutamme Kympin todistus -kampanjan jälleen keväällä 2020.

Nuori tyttö hymyilee Kympin todistus kädessään.

VUOSIKATSAUS 2019


Lahjoittajaryhmä sijoittaa lasten tulevaisuuteen Malawissa

Suomen UNICEF on käynnistänyt uudenlaisen ryhmälahjoituskonseptin, jossa tarjotaan lahjoittajille mahdollisuutta saada aikaan isoja muutoksia lasten hyväksi.

Vuonna 2019 mukaan tulleiden lahjoittajien ryhmä osallistuu yhdessä merkittävällä summalla 1000 ensimmäistä päivää -hankkeen tukemiseen Malawissa. Hankkeella parannetaan kokonaisvaltaisesti alle viisivuotiaiden lasten hyvinvointia äidin raskausajasta lähtien.

Ryhmässä on mukana yhdeksän lahjoittajaa muuttamassa Malawin lasten elämää. Sirpa Turves-Mankila, Mika Halttunen ja Tarja Takki-Halttunen ovat lahjoittajaryhmän jäseniä.

– Olen tehnyt elämäntyöni lasten ja lapsiperheiden parissa varhaiskasvatuksessa ja juuri sieltä muutoksen on hyvä alkaa. Lapsissa on maailman tulevaisuus. Tarjoamalla heille mahdollisimman hyvän alun elämälle, voimme aidosti muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi meille kaikille. Onnellinen, turvallinen lapsuus kuuluu ihan jokaiselle maailman lapselle. On hienoa, että voin omalta pieneltä osaltani olla mukana edistämässä tätä tavoitetta, sanoo Sirpa Turves-Mankila.

– Halusimme kierrättää eteenpäin sitä hyvää, mitä olemme itse saaneet vauraassa Suomessa. Luotamme UNICEFin kykyyn ja näkemykseen löytää kohteita, jotka todella auttavat perheitä ja erityisesti lapsia. Malawin 1000 ensimmäistä päivää -hanke luo erinomaisen pohjan uudelle elämälle, sanovat Mika Halttunen ja Tarja Takki.

Malawilainen äiti pitää pientä, leveästi hymyilevää lasta sylissään.

Kuva: © UNICEF/UNI272919/Schermbrucker

VUOSIKATSAUS 2019


Nokia vauhdittaa kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista yhteistyöllään UNICEFin kanssa

Miten parantaa oppimistuloksia digitaalisen oppimateriaalien ja koulujen verkkoyhteyksien avulla? Nokia ja UNICEF selvittävät tätä Keniassa pilottiohjelmassa, jonka tavoitteena on peruskoulujen opetuksen laadun kehittäminen ja verkkoratkaisujen tuominen.

Ohjelman tavoitteena on tarjota pääsy internetiin maaseudun koulujen opettajille ja oppilaille ja mahdollisuus hyödyntää digitaalista oppimismateriaalia. Ohjelmalla vahvistetaan erityisesti vammaisten lasten ja tyttöjen digitaalisia taitoja.

Vuonna 2019 Kenian hankkeesta hyötyi lähes 90 000 lasta, joista hiukan yli puolet tyttöjä. Vuoden aikana työstettiin eteenpäin digitaalista lukukirjaa ja kehitettiin laadukkaiden digitaalisten oppimateriaalien avointa resurssipankkia kenialaisten koulujen käyttöön

Lisäksi koulutettiin opettajia ja tuotettiin opetusmateriaalia lapsille.

Nokialle pilotti on mahdollisuus testata uutta, oppimista tukevaa teknologiaa haastavissa olosuhteissa. Yritys pitää tärkeänä sitä, että kehitysyhteistyöhankkeisiin osallistuvat yritykset ja järjestöt tekevät kaikkia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä.  

–On paljon kestävämpää, jos yhteistyön tavoitteet tukevat jokaisen osapuolen arvoja ja tavoitteita. Silloin yhteishankkeesta on enemmän hyötyä myös yhteisöille ja tässä tapauksessa lapsille, sanoo Joachim Wuilmet, Nokian Lähi-idän ja Afrikan markkinointijohtaja.

Laulavia lapsia tablettitietokoneen äärellä.

Derrick and Collins Aga Khanin koulusta laulavat tulkin avustuksella hyödyntäen digitaalista koulukirjaa. ©UNICEFKenya/2019/Rabenstein

VUOSIKATSAUS 2019


Poimintoja vuodelta 2019

Lapsen oikeudet 30 vuotta

Juhlapäivä valloitti somen ja valaisi rakennukset

Lapsen oikeuksien 30-vuotisjuhla innosti suomalaiset jakamaan lapsuuskuviaan sosiaalisessa mediassa.

Lue lisää »

Hätä keinot keksii

Innovatiivisia ratkaisuja lasten hyväksi keskellä Jemenin sotaa

Kun lasten oikeudet jäävät sodan jalkoihin, auttamiseen tarvitaan usein innovatiivisia ratkaisuja. 

Lue lisää »

Lakkoilevat nuoret muistuttavat

ilmastokriisi ei ratkea päättäjien selfieillä

Nuorilla on oikeus ja hyvä syy lakkoilla, korostivat UNICEFin paneelikeskustelun osanottajat Maailma kylässä -festivaalilla.

Lue lisää »