Siirry sisältöön

Lapset sairastuvat, kun puhdasta vettä ei ole – UNICEF tukee ilmastokriisistä kärsiviä perheitä Kambodžassa

Uusi vesijärjestelmä tuo toivoa ilmastonmuutoksesta kärsiville perheille Mekong-joen alueella Kambodžassa.

Artikkeli
perhee istuu talon edessä
© UNICEF/UNI467666/Bunsak

Mekong-joen rannalla Kambodžassa perheiden toimeentulo on tiukasti kietoutunut joen ja veden ympärille. Sok Momin perheen koti on vain muutaman sentin päässä joen virtaavasta vedestä.

– Joki antaa meille vettä ja kalaa, sitä pitkin pääsemme paikasta toiseen, Mom sanoo.

Joki on perheen elinehto, mutta nyt se on vaarassa ilmastonmuutoksen myötä. Vaikutukset ulottuvat kalastukseen, riisinviljelyyn ja mikä huolestuttavinta, lasten terveyteen.

Kun Sok Momin kaksi poikaa Seyha ja Vatana sairastuivat ripuliin, oli lähin terveyskeskus yli kolmen kilometrin päässä. Koska terveyskeskukseen ei mene tietä, heidän piti matkustaa kalastusveneellä.

– Olimme todella huolissamme, sanoo Sok Mok.

Ripuli on lapsille hengenvaarallinen. Naapuruston lapset ovat kärsineet myös ihosairauksista epäpuhtaan veden vuoksi. Erilaiset likaisen veden mukana leviävät sairaudet ovat yleisiä Kambodžassa. Joka neljäs maaseudulla asuva käyttää vesilähdettä, joka ei ole turvallinen.

Ilmastonmuutos vaikeuttaa vesipulaa

Sok Momin ja hänen aviomiehensä Ty Sovannin kaikki toimeentulo riippuu joesta ja vedestä. He kalastavat ja kuivalla kaudella huolehtivat riisipellosta. Vedensaannin vaihtelu vaikuttaa riisin hintaan, ja lasten tarpeista on entistä vaikeampi huolehtia koko vuoden ympäri.

– Kuiva kausi on pidempi ja kuumempi kuin koskaan, sanoo Mom.

Takeon maakunta on yksi Kambodžan kuivimmista alueista. Vedenkorkeus Mekongilla laskee lähes puolella kuivan kauden aikana ja lämpötila kohoaa 40 asteeseen. Jäljelle jäävä vesi on likaista, vesipuhvelien ulosteiden saastuttamaa ja täynnä kotitalouksien ja veneiden roskia. Perheiden aikaa kuluu kohtuuttoman paljon veden keräämiseen ja puhdistamiseen.

Päivisin Seyha ja Vatana leikkivät joessa.Sisällä talossa on päivisin polttavan kuuma, ja lämpö laskee siedettävälle tasolle vasta yöllä.

Toukokuusta lokakuulle kestävällä sadekaudella on vähän helpompaa.

– Sadekausi on aina vaan arvaamattomampi. Emme koskaan tiedä, mikä vedenkorkeus on, Mom sanoo.

Viime vuonna heidän kotiinsa tulvi niin, että vesi ylsi nuorimman pojan vyötärölle saakka. Tulvat ja sään ääri-ilmiöt tekevät puhtaan veden saamisesta vielä vaikeampaa.

Puhdasta vettä UNICEFin tuella

Perheen isä Ty Sovann täyttää vesiastiaa puhtaalla vedellä. Vesijohtoverkosto on rakennettu UNICEFin tuella.

Nykyään joen varren kodeista kulkee tie terveyskeskukseen ja kouluun. UNICEFin tuella uuden tien varrelle on rakennettu vesijohtoverkko, joka toimittaa perheille turvallista ja puhdasta vettä ympäri vuoden. Momin perhe käyttää nyt uudelta vesipisteeltä saatavaa vettä juomavetenä ja ruuanlaittoon.

– Poikien terveys on parantunut puhtaan veden myötä. He eivät enää sairastu yhtä usein, Sok Mom sanoo.

Järjestelmä on suunniteltu ilmastoälykkääksi: se kestää sekä tulvia että kuivuutta ja toimittaa jatkuvasti turvallista vettä perheille. Tähän mennessä UNICEF on toimittanut puhdasta vettä yli 100 000 ihmiselle Kambodžassa.

Sok Momin, Seyhan ja Vatanan elämä on nyt helpompaa. Mutta heidän perheensä elämä Mekong-joen varrella kuvaa hyvin miljoonien muiden perheiden elämää ympäri maailman. Itä-Aasiassa ja Tyynenmeren alueella joka viiden lapsi kärsii vesipulasta. Veden takaaminen lapsille ilmastonmuutoksen keskellä vaatii nopeita toimenpiteitä.     

Lähde: Rising waters, sinking lives: Cambodia's battle against climate and health threats | UNICEF

Kuvat: © UNICEF/UNI467666/Bunsak

Julkaistu7.5.2024