Siirry sisältöön

Elämää pakolaisleirillä 14-vuotiaan rohingya-pojan silmin

Kutupalongin pakolaisleirillä elävä rohingya-poika Nurul Amin unelmoi toimittajan ammattista. Kuvablogissamme hän kertoo elämästään pakolaisleirillä.

Nurul Amin Artikkeli
Kuva lapsista kävelemässä metsän reunalla.

Olen asunut Bangladeshissa Kutupalongin pakolaisleirillä nyt kaksi vuotta. Perheeseeni kuuluu itseni lisäksi äitini, isäni ja kuusi veljeäni.

Isona haluan olla toimittaja. Haluan jakaa ja levittää uutisia rohingyojen kärsimyksestä Myanmarissa.

Ottaessani kuvia leirissä, minusta tuntui kuin olisin ollut oikea toimittaja.

Haluan kuvillani näyttää, kuinka ihmiset elävät täällä leirissä paahtavassa auringossa ahtaasti ja ilman kunnollista suojaa.

Käyn mielelläni koulua, koska voin tavata siellä ystäviä ja koska opettajat ovat auttavaisia. Lempiaineeni ovat englanti ja burman kieli.

Kun en ole koulussa, pelaan jalkapalloa ystävieni kanssa, rukoilen moskeijassa tai kuljeskelen ympäriinsä leirissä.

Suurin toiveeni on, että voisin palata takaisin kotimaahani Myanmariin.

Ihmisiä kävelemässä Kutupalongin pakolaisleirillä

Maisemaa Kutupalongin pakolaisleiriltä Cox's Bazarissa Bangladeshissa. © Nurul Amin

Maisemaa Kutupalongin pakolaisleirillä

Ihmiset asuvat leirillä bambusta ja muovipressuista kasatuissa rakennelmissa. Yhdessä majassa saattaa asua kymmenhenkinen perhe. © Nurul Amin

Vessoja Kutupalongin pakolasileirillä

Vaikka olosuhteet leirillä ovat karut, kuivakäymälöitä on sijoitettu tasaisesti ympäri leiriä. © Nurul Amin

Rokotusasema Kutupalongin pakolaisleirillä

Leirillä annetaan myös rokotuksia. © Nurul Amin

Liitutaulu Kutupalongin pakolaisleirin luokkahuoneessa

Pakolaisleirillä lapset opiskelevat taitojensa mukaisella tasolla. Samassa ryhmässä voi olla hyvin eri-ikäisiä lapsia. © Nurul Amin

Oppilaita Kutupalongin pakolaisleirillä

UNICEF on pystyttänyt leirille jo yli tuhat pientä koulurakennusta, ja toimittaa lapsille reput ja oppimateriaalin. © Nurul Amin

Luokkahuone Kutupalongin pakolaisleirillä

"Tule kouluun joka päivä, tarjolla on Maailman ruokaohjelman keksejä", lukee luokkahuoneen kyltissä. © Nurul Amin

Koulurakennus Kutupalongin pakolaisleirillä

Oppilaita menossa sisään koulurakennukseen. © Nurul Amin

Myyntikoju Kutupalongin pakolaisleirillä

Pakolaisleirin pölyisillä kujilla on pieniä myyntikojuja, joissa myydään vihanneksia, riisiä, kanoja, juomia, vesiastioita, vaatteita ja sandaaleja. © Nurul Amin

Ruokalautanen

Illallinen pakolaisleirillä. Lihaa leirillä on harvoin saatavilla. © Nurul Amin

UNICEFin vesitankki Kutupalongin pakolaisleirillä

UNICEF vastaa leirin vesihuollosta ja toimittaa vettä sadoille tuhansille pakolaisille päivittäin. © Nurul Amin

Amin tallensi pakolaisleirin elämää kameralla muutaman päivän ajan huhtikuussa 2019. Valitsimme hänen 450 kuvastaan tämän sarjan kertomaan leirin päivittäisestä elämästä.

Auta meitä varmistamaan, että Aminilla ja muilla pakolaislapsilla on jatkossakin toivoa ja tulevaisuudensuunnitelmia.

Lahjoita hätäapuun»

 

Julkaistu31.5.2019