Siirry sisältöön

YK julkistaa humanitaarisen avun suunnitelman koronan voittamiseksi

Koronan nujertaminen on ihmiskunnan yhteinen tehtävä, sanoo YK:n pääsihteeri António Guterres.

Uutinen
UNICEFin avustustarvikkeita saapui Jakartaan Indonesiaan 22. maaliskuuta. UNICEF työskentelee koronaa vastaan kaikkialla maailmassa. © UNICEF/UNI313237/Wilander

Joulukuusta 2019 lähtien koronavirus on levinnyt 182 maahan ja alueelle. Se on tähän mennessä vaatinut yli 16 000 ihmisen hengen, joukossa myös lapsia.

Niin kauan kuin virusta esiintyy jossain, kukaan ei ole siltä turvassa.

– Kriisi on muuttanut kaikkien lasten elämän, sanoo Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola.

Nyt virus on leviämässä maihin, joiden terveydenhuolto on heikko kriisien tai köyhyyden vuoksi.

– Jokainen valtio tekee voitavansa suojellakseen omia kansalaisiaan, mutta se ei yksin riitä. Hauraita valtioita on tuettava, muuten annamme virukselle vapaan kulun kiertää ympäri maailmaa, Ketola jatkaa.

YK julkisti tänään 2 miljardin Yhdysvaltain dollarin humanitaarisen avun suunnitelman koronan voittamiseksi.

UNICEF vetoaa reilun 650 miljoonan dollarin saamiseksi koronan vastaiseen työhön ja lasten sekä perheiden auttamiseen ympäri maailmaa.

Yhteinen epidemia, epätasa-arvoiset
mahdollisuudet suojautua

Koko maailma jonottaa nyt samoja terveydenhuollon varusteita, pesee käsiään ja eristäytyy. Mahdollisuudet suojautumiseen vaihtelevat kuitenkin dramaattisesti maiden välillä ja niiden sisällä. 

Liki kolmannes ihmisistä, eli yli 2 miljardia, elää vailla puhdasta vettä kotipiirissään. Jopa 4,5 miljardilta ihmiseltä puuttuu kunnollinen vessa. Pakolaisleirit ja suurkaupunkien slummit ovat tiheään asuttuja, eikä eristäytymisen mahdollisuutta ole.

Länsimaat tekevät parhaillaan kaikkensa turvatakseen terveydenhuollon kapasiteetin ja henkilöstön, ja kiireetöntä terveydenhoitoa lykätään jo meilläkin.

– Köyhien valtioiden perusterveydenhuolto ei tule yksin kestämään uutta epidemiaa. Niitä on kyettävä vahvistamaan, ja rokotusten ja muiden sairauksien hoidon on jatkuttava, toteaa Marja-Riitta Ketola.

– Näissä maissa suuri osa lapsista on jo valmiiksi riskiryhmää esimerkiksi aliravitsemuksen vuoksi.

Lapset kantavat koronan
seurauksia kauas tulevaan

Koronaepidemia vaikuttaa lasten elämään monin tavoin. Tähän mennessä jo 124 maata on sulkenut koulunsa. Sen seurauksena 1,2 miljardia lasta on joko kokonaan poissa oppimasta, tai parhaimmillaan harjoittelee etäopiskelua.

Kokemuksesta tiedetään, että mitä kauemmin haavoittuvassa asemassa olevat lapset ovat pois koulusta, sitä herkemmin koulunkäynti katkeaa kokonaan.

Lapset tarvitsevat nyt tehostettua suojelua. Lasten kohtaama väkivalta ja erilainen hyväksikäyttö tulee lisääntymään, kun koulut ovat kiinni, liikkumista on rajoitettu ja perheiden taloustilanne heikkenee.

UNICEFin työ
ei rajoitu kriisimaihin

UNICEF tekee työtä koronaepidemian leviämistä vastaan kaikkialla maailmassa.

Pelkästään oikealla tiedolla ja neuvoilla voidaan pelasta henkiä. UNICEFin välittämä tieto sairaudelta suojautumisesta tavoittaa tällä hetkellä kymmeniä miljoonia ihmisiä.

UNICEF tukee eri tavoin hauraita valtioita valmistautumaan epidemiaan, varustaa kouluja ja terveydenhoitopisteitä käsienpesupaikoilla ja lisähygienialla ja toimittaa terveydenhuollon varusteita tasaisena virtana sinne missä niistä tulee pula.

UNICEF myös tukee valtioiden lastensuojelukapasiteettia, psykososiaalisen tuen palveluita ja kehittää uusia etäoppimisen mahdollisuuksia eri puolilla maailmaa.

Koronatyöhön pyydettyjen hätäapuvarojen turvin UNICEF pystyy muun muassa:

  • toimittamaan suojavarusteita ja lääketarvikkeita 30 000 terveystyöntekijälle eri puolilla Syyriaa
  • toimittamaan Libanonissa kouluihin saippuaa ja muita hygieniatarvikkeita 500 000 oppilaalle ja 10 000 opettajalle
  • toimittamaan 12 000 hygieniapakkausta Kreikan saarten pakolaisperheille
  • toimittamaan Serbiaan erikoisterveydenhuollon laitteistoa, kuten hengityskoneita
  • tarjoamaan 170 000 perheelle Keski-Afrikan tasavallassa materiaaleja lasten kotiopetukseen
  • tarjoamaan Burkina Fasossa käteisavustusta 300 000 erityisen haavoittuvassa asemassa olevalle perheelle
  • pystyttämään Etiopiaan täysimittaisen koronasairaalan
  • tavoittamaan Papua Uusi Guineassa 9 miljoonaa ihmistä terveys- ja hygieniaviesteillä radion, TV:n, lehtien ja sosiaalisen median kautta
  • toimittamaan Filippiineille lääkintätelttoja, joissa potilaat voidaan testata ja hoitaa eristyksissä
  • varustamaan Mongoliassa paikallisklinikoita, joilla varmistetaan kriittiset terveyspalvelut 10 000 odottavalle äidille ja 38 000 alle 5-vuotialle.

UNICEF toimii osana YK- ja hallitustenvälistä järjestelmää koronaepidemian hillitsemiseksi. 

Lahjoita koronanvastaiseen työhön »

Lisätietoja: 

Julkaistu25.3.2020