Siirry sisältöön

UNICEF Maailman tärkein ilta siirtyy syksyyn

”Toivon että poikkeuksellinen aika nostaa hyvän meissä jokaisessa esiin”, sanoo Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola.

Uutinen
Näyttelijä Minna Haapkylän vierailu Sierra Leonen lasten luona nähdään syksyllä. ©UNICEF/Sierra Leone/Eija Wallenius

UNICEF Maailman tärkein ilta -livelähetys oli tarkoitus nähdä MTV3-kanavalla ensi keskiviikkona 25.3. Koronan aiheuttaman täysin poikkeuksellisen tilanteen, sekä hallituksen tuoreiden linjausten johdosta UNICEF joutuu valitettavasti perumaan ensi viikon suoran lähetyksen maailman lasten hyväksi.

Jo aiemmin oli päätetty, että lähetys tehdään ilman liveyleisöä.

– Haluamme osaltamme tehdä kaikkemme, jotta virustartunnat saadaan Suomessa taittumaan. Emme siksi vie näin suurta tuotantoa eteenpäin, sanoo Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola.  

– Samaan aikaan maailman lapset tarvitsevat meitä kipeämmin kuin aikoihin. Maailman köyhimmät maat eivät kestä koronavirusta ilman apua, Ketola jatkaa.

Maailman tärkeimmän illan tavoitteena oli saada uusia kuukausilahjoittajia mukaan lasten puolelle.

Näyttelijä Minna Haapkylä tutustui ohjelmaa varten Sierra Leonessa lasten elämään ja UNICEFin työhön. Maan terveydenhuoltojärjestelmä on valmiiksi heikko, eikä maa pysty yksin vastaamaan epidemiaan.

– Sierra Leonessa lapsia kuolee jo nyt perusterveydenhuollon puutteeseen. En voi kuvitella, mikä painajainen koronan leviäminen maassa olisi, Haapkylä toteaa.

Tilanteen tekee monessa maassa erityisen vaaralliseksi huono hygienia ja puhtaan veden puute. Hengitystieinfektiot ovat Sierra Leonessa lapsille tappavia myös siksi, että joka kolmas lapsi kärsii aliravitsemuksesta ja heidän vastustuskykynsä taudeille on olematon.

– Vaikka tv-lähetys siirtyy myöhemmäksi, kuukausilahjoittajaksi voi liittyä jatkuvasti. Ei ole olemassa UNICEFin työtä ilman sen tukijoita, ja jokainen heistä on elintärkeä, Marja-Riitta Ketola sanoo.

– Samalla kun pidämme huolta toisistamme täällä kotona, pidetään huolta kaikkein haavoittuvimmista lapsista maailmalla. Toivon sydämestäni, että poikkeuksellinen aika yhdistää meitä ja nostaa hyvän meissä jokaisessa esiin, Ketola jatkaa.

***    

 

***

YK:n lastenjärjestö UNICEF työskentelee yhdessä Maailman terveysjärjestö WHO:n ja valtion viranomaisten kanssa koronavirustartuntojen hillitsemiseksi ja lasten suojelemiseksi. Lue lisää työstämme täältä »

Julkaistu17.3.2020