Siirry sisältöön

Nälänhätä uhkaa miljoonia lapsia Jemenissä - Suomen UNICEF aloitti Black Friday -keräyksen

UNICEFin pääjohtaja Henrietta Fore varoittaa, että yli 12 miljoonaa jemeniläislasta tarvitsee välitöntä humanitaarista apua. Suomen UNICEF tukee sodan repimän maan lapsia aloittamalla Black Friday -keräykseen Facebookissa ja nettisivuillaan.

Uutinen
Amani, ikä yksi vuosi ja kaksi kuukautta, saa ravitsevaa maapähkinätahnaa. Liikkuva lääkintäryhmä havaitsi tytön kärsivän aliravitsemuksesta. © UNICEF/UNI313429/

Lasten tilanne on Jemenissä vaikeampi kuin koskaan aikaisemmin. Yli 325 000 alle viisivuotiasta taistelee hengestään akuutin aliravitsemuksen vuoksi, ja viisi miljoonaa on vaarassa sairastua koleraan tai vesiripuliin.

– Varoitusmerkit ovat olleet nähtävissä jo liian pitkään. Yli 12 miljoonaa lasta tarvitsee välitöntä humanitaarista apua, kansainvälisen UNICEFin pääjohtaja Henrietta Fore toteaa tuoreessa lausunnossaan. 

Tautien ja väkivallan tappava yhdistelmä on saanut jemeniläislapsista ja perheistä tiukan otteen viisi vuotta kestäneiden konfliktien, köyhyyden ja nyt myös koronapandemian myötä. Maan talous ja terveydenhoitojärjestelmä ovat raunioina. Piittaamattomuus kansainvälisistä humanitaarisista laeista on räikeää. 

UNICEF lupasi,
ettei hylkää Jemenin lapsia

– UNICEF on työskennellyt Jemenissä vuosikymmeniä. Olemme toimittaneet humanitaarista apua miljoonille koko ajan tehokkaammin. Mutta emme pysty ratkaisemaan tilannetta yksin. Kansainväliset humanitaariset lait velvoittavat kaikkia konfliktin osapuolia suojelemaan lapsia ja päästämään auttajat sinne, missä apua tarvitaan, Henrietta Fore muistuttaa. 

 

Humanitaarinen apu ei yksinään estä nälänhätää tai lopeta Jemenin kriisiä.  Sodan on loputtava, jotta lapset voivat jälleen elää lapsuuttaan ja rakentaa aikanaan maansa tulevaisuutta. Myös maan talous ja resurssit tarvitsevat tukea. 

– Jemenin lapset tarvitsevat rauhaa nyt. 

UNICEF tarvitsee 450 miljoonaa euroa työhönsä Jemenissä. Tavoitteesta on marraskuun lopussa koossa 200 miljoonaa eli noin 250 miljoonaa euroa puuttuu. 

Voit lahjoittaa Jemenin lasten tueksi täällä »

Julkaistu23.11.2020