Siirry sisältöön

Koronapandemia haitannut lasten koulunkäyntiä eniten köyhimmissä maissa

Vauraissa maissa koronan vaikutukset oppimiseen ja koulunkäyntiin ovat huomattavasti vähäisemmät.

Uutinen
Cristina Elena Mendonca, 10 vuotta, saa apua koulutehtäviinsä isältään Joaquimilta Fahiriassa, Itä-Timorissa. Kuva: © UNICEF/UNI329961/Soares.

Matalan tulotason maissa koululaiset ovat menettäneet jo lähes neljä kuukautta opetusta ja koulunkäyntiä pandemian puhjettua keväällä. Katkos on merkittävä verrattuna korkeamman tulotason maihin, joissa lapset ovat olleet keskimäärin kuusi viikkoa poissa koulusta, todetaan UNICEFin, UNESCOn ja Maailmanpankin uudessa raportissa.

Raportti kokoaa yhteen tietoa koulujärjestelmien koronatoimenpiteistä. Selvitys tehtiin 150 maassa kesä- ja lokakuun välillä.

Etäopiskelu
ei aina onnistunut

Rajalliset mahdollisuudet etäopiskeluun, koulutusbudjettien leikkaukset sekä viivästykset koulujen avaamisessa ovat vaikuttaneet miljoonien lasten arkeen ympäri maailmaa.

Raportin mukaan koululaiset matalan tulotason maissa jäivät muita enemmän ilman etäopetusta eikä heidän koulunkäyntinsä katkoksiin puututtu riittävästi. Vain yksi viidestä matalan tulotason maista raportoi, että etäopiskelu laskettaisiin viralliseksi koulupäiväksi.

Myös koulujen avaamiset viivästyivät merkittävästi, eikä koulutiloissa oltu varauduttu riittävällä hygieniatasolla tai suojavarusteilla. Koulujen avaaminen ja tukiopetuksen järjestäminen tulisi olla nyt etusijalla, raportissa todetaan.

Eriarvoisuuden kasvu oppimisessa ja koulunkäynnissä on vakava uhka. Nyt tulee tehdä oikeita investointeja; suojata koulutuksen rahoitusta, avata kouluja turvallisesti, tukea opettajia sekä panostaa digitaalisen kuilun kaventamiseen. 

Julkaistu29.10.2020