Tyhjä liitutaulu

Kartalla

Vietin marraskuun kuvaamassa dokumenttielokuvaa pakolaisista Euroopassa. Matkasin heidän mukanaan Kreikan Lesboksen rannoilta aina Vuosaaren Hansaterminaaliin saakka. Kirjoittaessani tätä reissusta on kulunut muutama kuukausi, mutta sen jättämät haavat vuotavat vielä vuolaasti. Arpeutumisesta ei tarvitse haaveilla, sillä pakolaiskeskustelu Suomessa ja maailmalla repii haavani auki yhä uudestaan ja uudestaan.

Matkallani todistin monta kauhunhetkeä, mutta näitä tasapainottivat lukuisat sankarit ja sankariteot, jotka valoivat minuun uskoa paremmasta tulevaisuudesta ja siitä, että inhimillisyys lopulta voittaa. Nämä sankarit olivat vapaaehtoistyöntekijöitä, järjestöjä, viranomaisia ja pakolaisia, jotka pelkällä olemassaolollaan ja päättäväisyydellään helpottivat monen vaeltajan elämää. Kaikesta mitä näin ja koin reissullani, yksi henkilö jäi parhaiten mieleeni.

Saavuimme dokumenttiryhmämme kanssa eräänä lauantaiaamuna Kreikan ja Makedonian rajalle, Evzonissa sijaitsevaan pakolaisleiriin. Se oli monille viimeinen pysähdys ennen Makedoniaan siirtymistä. Leirillä oli tuolloin toista tuhatta ihmistä. Suurin osa pakolaisista oli saapunut edellisenä iltana ja odotti lupaa ylittää raja.

Leirialuetta ympäröi neljä isoa telttaa. Telttojen keskelle muodostuneelle aukiolle oli kerääntynyt joukko vanhempia herroja. He siemailivat pahvikupeista teetä ja pyrkivät lievittämään ahdistustaan vitseillä. Aukion pohjoispuolella oli kaksi UNICEFin telttaa. Toisessa toimi koulu, toinen oli pienempien leikkiteltta. Toinen teltoista oli täynnä lapsia ja toisessa roikkui käyttämätön liitutaulu. Minusta tuntui, että liitutaulu oli luovuttanut. Se oli ymmärtänyt, ettei voi pärjätä viereisen teltan leluille ja leikeille.

Tuijotin tyhjää telttaa ristiriitaisin tuntein. Olin kiitollinen siitä, etten ollut leiriläisten asemassa. Suru kuitenkin valtasi mieleni, sillä tajusin, ettei kouluteltan kuulu olla tyhjä. Ei liitutaulun kuulu olla käyttämätön, edes täällä. Siemailin teeni loppuun ja aloin tekemään lähtöä. Naulauduin kuitenkin paikoilleni seuraamaan koulutelttaa lähestyvää henkilöä.

Väkijoukon läpi tiensä tyhjään telttaan raivasi itseään kunnialla kantava henkilö. Hän otti liidun käteensä ja kirjoitti taululle farsin ja arabian kielillä: ”Tänään matematiikkaa ja ainekirjoitusta”. Eri-ikäisiä lapsia ja nuoria alkoi virrata sisään telttaan. Heidän kasvoiltaan paistoi oppimisen halu. Päivän edetessä teltan oppilaat vaihtuivat moneen otteeseen, mutta opettaja jatkoi opettamistaan. Auringonlasku hiljensi kouluteltan. Kysyin opettajalta: ”Oletko sinäkin pakolainen?” Hän vastasi: ”Kyllä, vasten tahtoani. Mutta kutsumukseltani olen opettaja.”

Olisin halunnut tietää opettajasta enemmän, mutta oli hänen vuoronsa ylittää raja Makedoniaan. Yön ahmiessa hänet näkyvistäni jäin pohtimaan, kuka opettaisi lapsia huomenna. 

***

Teksti julkaistu ensimmäisen kerran UNICEF-lehdessä 1/2016.

***

Ali Jahangirin ja Hamy Ramezanin palkittu dokumenttielokuva "Tuntematon pakolainen": TV1 maanantaina 21.3. klo 21.30 - 22.50, uusinta lauantaina 26.3. klo 12.30. Yle Areenassa kolmen kuukauden ajan.

***

Kartalla-blogissa kerrotaan lapsen oikeuksiin liittyviä tarinoita maailmalta. Tekstit eivät edusta UNICEFin virallista kantaa.

Ali Jahangiri

Iranilaissyntyinen stand up -koomikko Ali Jahangiri matkasi marraskuussa 2015 pakolaisten kanssa Euroopan halki.