Suomi - pakolaisten maa

Näkökulma

Marja-Riitta Ketola muistuttaa, että suomalaislapset tarvitsivat ja saivat aikoinaan apua. ”Nyt on meidän vuoromme auttaa pakenevia lapsia”, Ketola sanoo.

Syyskuussa 1944 viranomaiset antoivat Lapin väestölle evakuointikäskyn juuri ennen Lapin sodan syttymistä. Sekasorron keskellä oli 13-vuotias tyttö, jonka tehtävänä oli lähdön tohinassa kiertää kylän taloja ja tarkistaa, että ketään ei jäänyt jälkeen. Tuo tyttö oli äitini.

Äitini evakuoitiin vanhempiensa ja sisarustensa kanssa Ruotsiin, missä perhe sijoitettiin pikaisesti perustetulle, puutteellisesti varustetulle pakolaisleirille. Leirillä äitini näki, miten ikätovereita kuoli ripuliin ja tarttuviin tauteihin, ja miten hänen ystävänsä menehtyi lapsihalvaukseen eli polioon.

Toinen maailmansota jätti syvät haavat maamme lapsiin ja koko maahamme, erityisesti niihin satoihintuhansiin, jotka joutuivat pakenemaan kodeistaan.

Olemme tottuneet kutsumaan näitä sotaa paenneita ihmisiä evakoiksi. Tänään kutsuisimme heitä pakolaisiksi. Ruotsiin lähetetyt sotalapset olisivat tämän päivän puhunnassa “yksin pakenevia lapsia”.

Viime vuosina Eurooppaan ja Suomeen tulleet pakolaiset ovat joutuneet jättämään kotinsa ja pakenemaan sotaa – aivan kuin evakkomme aikanaan. Syyriasta ja muualta saapuvien ihmisten hätä on yhtä traagista ja todellista kuin Suomessa koettu. Siksi puhumme Pakolaislapset-kampanjassamme evakoista pakolaisina.

Kampanjassamme haluamme muistuttaa, että suomalaislapset tarvitsivat ja saivat aikoinaan apua. Onneksi äitini pääsi turvaan naapurimaahan ja pääsi palaamaan turvallisesti kotiin Rovaniemelle.

Nyt on meidän vuoromme auttaa pakenevia lapsia.

Kuvateksti: Marja-Riitta Ketolan Saara-äiti kuvassa oikealla pikkusiskonsa Inkerin ja Anna-mummonsa kanssa.

Marja-Riitta Ketola

Kirjoittaja on Suomen UNICEFin pääsihteeri