Siirry sisältöön

Nepalin start-upit

Suurlahjoittaja Pasi Joronen tukee toimintamallia, jossa lapset ja nuoret edistävät lapsen oikeuksia Nepalissa.

Suurlahjoittaminen Näkökulma
Suurlahjoittaminen

Nepalilaisten lasten kerhojen ja suomalaisten start up -yritysten välillä on yllättäviä samankaltaisuuksia. Näin pohtii suurlahjoittaja Pasi Joronen, joka tutustui viime kesäkuussa paikan päällä UNICEFin toimintaan Nepalissa.

Matkan tuloksena Joronen päätti tukea toimintamallia, jossa lasten ja nuorten kerhot edistävät lapsen oikeuksien toteutumista kolmen piirikunnan alueella Nepalissa. Joronen lahjoittaa toimintaan 345 000 euroa kolmen vuoden aikana.

Kerhojen kautta lapset ja nuoret oppivat lapsen oikeuksista ja pääsevät osallistumaan itseään koskevaan päätöksentekoon aina kuntatasolla asti. Kerhot myös kampanjoivat tärkeiksi kokemissaan asioissa. Kampanjat ovat liittyneet muun muassa lapsiavioliittojen vastustamiseen ja ruumiillisen kurituksen kieltämiseen kouluissa sekä lasten kouluunpääsyn, rokottamisen ja syntymärekisteröinnin edistämiseen.

Toimintamalliin kuuluu myös paikallispäättäjien kouluttaminen lasten osallistamisen tärkeydestä.

”Nuoret näkevät pidemmälle”

Start-upien kanssa työskentelevään Pasi Joroseen teki vaikutuksen lapsista ja nuorista huokuva muutosvoima ja tekemisen ilo.

- Nuorissa on raivaavaa voimaa. He näkevät pidemmälle kuin vanhempansa ja vievät asioita eteenpäin vähän SLUSH-hengessä. Samoin kuin start-upeissa nuoret tekevät hommaa intohimolla ja ilolla.

Hyvä esimerkki edelläkävijyydestä oli Jorosen tapaamien nuorten näkemys toivotusta perhekoosta. Vaikka heillä oli sisaruksia kahden käden sormilla laskettava määrä, he itse toivoivat saavansa aikanaan 1-2 lasta.

Pasi Joronen Jantan alakoulussa Saptarin alueella. © UNICEF/Nepal 2016/Joshi

Joronen pitää lahjoituskohdettaan hyvänä esimerkkinä tehokkaasta rahan käytöstä, sillä kerhot saavat hyvin pienellä rahallisella panostuksella paljon aikaan. Esimerkiksi Biratnagarin kunnassa kerhot ovat saaneet vähennettyä lapsityötä merkittävästi.

Oman elämänsä herraksi

Kahden tyttären isälle naisten ja tyttöjen tasa-arvo on tärkeä asia. Lasten kerho -toimintamallissa hän arvostaa sitä, että tytöt ja pojat tekevät asioita yhdessä. Silloin sukupuolten välinen kuilu kaventuu.

Nepalissa Jorosella oli mukanaan oma tyttärensä.

- Mirna oli juuri kirjoittanut ja halusin antaa hänelle ajattelemisen tynkää siitä, miten maailma makaa ennen kuin hän muuttaa kotoa.

Aiemmin Joronen on lahjoittanut UNICEFin koulutushankkeeseen Madagaskarilla. Miksi hän haluaa tukea maailman lapsia?

- Haluan olla mahdollistamassa sitä, että nuoret voivat olla oman elämänsä herroja myös muualla kuin meillä Suomessa.

 FAKTA

  • Hankkeen virallinen nimi: Lapset muutoksentekijöinä paikallisessa päätöksenteossa
  • Yhteensä 4 120 kerhon jäsentä (12–18v.) ja kerhon vetäjää (18–20v.)
  • 335 lasten kerhoa
  • 45 lasten kerhojen verkostoa
  • Taustalla UNICEFin lapsiystävällinen kunta -malli, jonka Nepalin valtio on ottanut osaksi paikallishallinnon kehittämistä.

 

Otsikkokuva: Pasi ja Mirna Joronen Kanchanrupin kunnassa sijaitsevan lasten ja nuorten kerhon vieraina. © UNICEF/Nepal 2016/Joshi

 

Julkaistu8.4.2017