Maailmaa korjaamassa

Näkökulma

Lapsena Elisabeth Rehn seurasi, miten lääkäri-isä auttoi heikompia. Toisten auttamisesta tuli Rehnille itselleenkin ura. Ihmisoikeuksia koko ikänsä puolustanut Rehn kirjoittaa, että hyviä tekoja tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.

Mäntsälässä lapsuuteni kotitalon vieressä oli terveystalo, jonka tärkeä osa oli neuvola. Isäni, joka oli kunnan ainoa lääkäri, oli terveystalon läheisestä sijainnista onnellinen.

Lasten terveydestä huolehtiminen merkitsi hänelle paljon.  Sodan jälkeen suomalaiset lapset olivat huonossa kunnossa, erityisesti Karjalan evakkolapset. He kärsivät fyysisten sairauksien lisäksi sodan ja kodin menettämisen traumoista. Myös pakomatka oli jättänyt heihin jälkensä. Lapsena minusta oli hienoa nähdä, miten isäni auttoi kaikkia niitä, jotka apua tarvitsivat – myös evakkoja. 

Muistan, kuinka isäni iloitsi, kun UNICEF perustettiin vuonna 1946, ja varsinkin kun Suomesta tuli ensimmäisiä avunsaajia.  Isä selitti minulle, mikä keskoskaappi on ja miten UNICEFin apu voi pelastaa monia Suomen pienokaisia.

Se, mitä lapsuudessa koetaan tärkeäksi antaa meille pohjan aikuisiän toiminnalle. Vanhempieni selkeä suuntautuminen muiden auttamiseen leimasi sisarteni ja minun elämääni. Jokainen meistä on omalla sarallaan halunnut rakentaa parempaa maailmaa.

Minulle UNICEF on ollut aina tärkeä ja läheinen järjestö. UNICEFin kautta olen oppinut, mitä lasten auttaminen maailmanlaajuisesti todella tarkoittaa ja mitä hyvää pienelläkin panoksella voidaan saada aikaan. Opin myös, miten tarkkaa työtä järjestön sisällä tehdään oikeiden valintojen löytämiseksi, ja miten tarkkaan pidetään huolta siitä, että jokainen lahjoitus menee oikeaan kohteeseen. 

UNICEFin työ pohjautuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen.

Sopimus on kaikkein tärkeimpiä – ellei tärkein – kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista.  Sen vuoksi tuntuu erityisen pahalta, kun sopimusta rikotaan räikeästi tämän päivän sodissa, eikä lasten oikeuksia kunnioiteta. Tuhannet lapsiuhrit ja avustustyöntekijöiden surmaamiset kertovat karulla tavalla ihmisyyden tappiosta.  UNICEF tekee yhdessä muiden YK-järjestöjen ja muun muassa Punaisen Ristin kanssa jatkuvasti töitä lasten pelastamiseksi kriisien keskellä, ja siksi heille soisi työrauhan.

Suoritan usein tehtäviäni konfliktialueilla. Matkoillani koen enemmän mielihyvää kuin ahdistusta.  Selityksenä on ihmisten vilpitön usko tulevaisuuteen jopa katastrofien keskellä. Naisten ja lasten välittämä toivo tulevaisuudesta on antanut minullekin voimaa.  Hyvän tulevaisuuden ehtona on kuitenkin se, että lapset – erityisesti tytöt – pääsevät kouluun.  Tämä ei ole vain korulause, vaan äitien aito toivo, sillä he tiedostavat, että koulutus voi antaa lapsille paremman tulevaisuuden.

Työsarkaa UNICEFilla riittää, sillä maailman lapset tarvitsevat tekojamme juuri nyt kipeästi.

Esiinnyn usein kouluissa, ja kerron maailman tilasta.  Varsinkin nuorimmat koululaiset haluavat kuulla ikäistensä elämästä jossakin kaukana, kouluista, harrastuksista, peleistä. Uskon tiedon tärkeyteen – mitä enemmän tiedämme toisistamme, sitä paremmaksi voimme tätä ihmeellistä maailmaa rakentaa.

Elisabeth Rehn

Ihmisoikeusasiantuntija Rehn toimi Suomen UNICEFin hallituksen puheenjohtajana vuosina 1988–1994.