Laulavat lähettiläät päiväntasaajalla

Kartalla

Suomen UNICEFin ensimmäiset yvän tahdon lähettiläät Eija Ahvo ja Susanna Haavisto ovat tehneet vapaaehtoistyötä maailman lasten hyväksi jo 30 vuotta. Keväällä 2016 he tutustuivat UNICEFin työhön Ruandassa. Tämä teksti on Eija Ahvon matkapäiväkirjasta.

Päivä 1

Ruanda, tuhansien kukkuloiden ja hymyjen maa otti meidät syliinsä ja kevyt trooppinen sade hiveli poskiamme laskeuduttuamme pääkaupungin Kigalin lentokentälle. Hotellin parvekkeelta katsottuna maisema näytti todella kauniilta.

Matalat talot monikulmaisine kattoineen kukkuloiden rinteillä, siistit tiet, jotka luikertelivat talojen välissä, kaikki näytti seesteiseltä ja rauhalliselta. Kunnioitusta herätti myös tieto, että Ruandassa muovikassien käyttö on ollut lailla kiellettyä jo 10 vuotta!

Ensimmäisen päivän aamuna saimme tukevan tietopaketin Unicefin toiminnasta maassa ja tulevan viikon ohjelmastamme. Paikalla oli maatoimiston 20 työntekijää, joista osa oli kansainvälisiä asiantuntijoita USA:sta, Nepalista, Intiasta, Serbiasta ja Bosniasta, muut olivat ruandalaisia.

Marja-Riitan (Ketola, Suomen UNICEFin pääsihteeri) loistavan Suomen UNICEFin esittelyn jälkeen annoimme Susan kanssa suomalaisen kansanlaulun raikua luentosalissa, olemmehan laulavia lähettiläitä. Näin sulatimme viimeisenkin toimisto pönötyksen. Opimme myös sanat: amakuru – mitä kuuluu ja nimeeza – kiitos hyvää.

Ruandan lähihistoriaa ei voi ohittaa. Kansanmurhasta kertovassa museossa nousivat kyyneleet ja kysymykset, joihin ei tuntunut löytyvän vastauksia. Kun paha saa vallan on ihminen ihmisen pahin vihollinen.

Maassa tapahtui 22 vuotta sitten julma kansanmurha. Kolmen kuukauden aikana heimojen välisen silmittömän tappamisen seurauksena yli 800 000 ihmistä kuoli tai pakeni maasta. Kaikki oli aloitettava alusta. Tänään Ruandassa ei puhuta eri heimoista, siellä elää vain ruandalaisia. Maan järkyttävä menneisyys tuli seuraavana yönä uniin: olin leikkimässä piilosta – kuoleman kanssa.

Päivä 2

Koko maan päätieverkosto on loistokunnossa, mutta kun tieltä siirryttiin kylätielle matkanteko hidastui ja välillä jouduimme odottelemaan renkaanvaihtoa.

Kanyinyan koululle tultaessa uudet koulurakennukset ja oppilaiden koulupuvut hohtivat iltapäivä auringossa heidän laulaessa ja tanssiessa koulun pihalla. Koulun nuori rehtori kiitteli UNICEFin Child Friendly School -projektia, jossa päiväkoti, ala-aste ja yläaste toimivat samassa ympäristössä.

Rimwe, kabiri, gatatu, kane, gatanu, kuusi, seitsemän, kahdeksan ja niin olimme koululuokassa tanssivan matematiikan opettajan tunnilla. Oppilaat kertoivat, että hyvässä koulussa on kivaa. Kviiga birashimisa! Learning is fun.

Pienimpien kanssa laulettiin ja leikittiin ja vähän isommille opetettiin Veikkolasta tuliaisiksi tuotu Mölkkypeli.

Päivä 3

Parin tunnin ajomatka Nyakarambin kylään käytimme hyväksemme opiskelemalla UNICEFin sloganeita kineruandan kielellä. Abanambeere nambere – lapset ensin, mishimwe, nazibazoo – ole utelias, ei hätää! Paikallinen autonkuljettajamme Jeremy antoi ääntämisohjeita. Näistä sanoista teimme Susan kanssa laulun, jonka kävimme laulamassa myös Ruandan televisiossa ja radion lasten Itetero-ohjelmassa.

Päivän tärkein asia oli Rapid SMS. Joka kylään koulutetaan 3 vapaaehtoista ”lähihoitajaa”, joilla on kännykkä. Tekstiviestinä ilmoitetaan raskaaksi tulleen äidin tiedot alueen terveyskeskuksen tietoverkkoon. Vapaaehtoisia on koulutettu jo 45 000.

Näin syntyvä lapsi saadaan rekisteröityä ja äiti ja vauva pääsevät 1000 päivän neuvola ohjelmaan, jossa vauvan kehitystä ja kasvukäyriä seurataan kolme vuotiaaksi asti. Äidit saavat ohjeita vauvan terveellisestä ruoasta haavojen hoitoon. Kaikki tiedämme, että lapsen 3 ensimmäistä ikävuotta ovat ratkaisevia lapsen tulevan kehityksen kannalta. Meille tuttua neuvolatoimintaa.

Iltapäivällä tapasimme äitejä ja vauvoja sairaalan yhteydessä olevan HIV keskuksen vertaistuki ryhmässä. Aluksi äidit katsoivat meitä ihmetellen, mutta kun tervehdimme heitä laulaen Anna valo! – naisten silmät kirkastuivat ja nopeasti he yhtyivät lauluun. Tuliaiset, suuret jätti virkkuukoukut, jotka Susa oli lähtiessä napannut matkaan olivat kova sana ja kaikki halusivat kokeilla virkkausta kummallisilla koukuilla. Ja me virkkasimme, lauloimme ja nauroimme yhdessä.


Illalla Musanzessa kevyet pilvet peittivät vieressä nousevat tulivuoret ja alkoi hellä trooppinen sade, johon oli helppo nukahtaa rankan päivän jälkeen.

Päivä 4

Heräsin Gorilla-hotellissa 5.40 afrikkalaiseen rummutukseen, kiljuntaan ja huutoihin. Oliko kyseessä woodoo-kulkue vai mielenosoitus? Nuoret poliisiopiskelijat olivat aamulenkillä.

Ruandassa on tarjolla raskaana oleville naisille, kouluttamattomille ja vanhemmille henkilöille ns. joustavia töitä, joita valtio tukee. Porukassa tehdään esim kasvimaa vuorotellen itse kullekin ja ryhmä saa yhteisen pienen palkan. Kun kotivihannestarha oli valmis laulettiin ja tanssittiin.

Teiden rakentaminen kuuluu valtion tarjoamiin julkisen sektorin töihin. Ennen lapset jätettiin yksin kotiin vanhempien ollessa tietyömaalla tai heidät otettiin työmaalle tien poskeen odottelemaan työpäivän päättymistä.

UNICEFin tukema kätevä projekti Mobile crèche antaa suojan pienimmille. Siirrettävä teltta voidaan tuoda työmaan viereen ja siellä alle 3 vuotiaat voivat turvassa leikkiä ja saavat terveellisen aterian päivän aikana. Äidit ovat vuorotellen hoitovastuussa.

Päivä 5

One-stop-centre, Kacyirun poliisisairaala Kigalissa, jota Unicef tukee: Tulijat ovat kokeneet väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Heistä 80% on naisia, joista 60% alaikäisiä. Uhri saa asiantuntevan kohtelun poliisilta, psykologilta, lääkäriltä ja hoitajilta. Tarpeen vaatiessa myös oikeusprosessi voidaan aloittaa samassa keskuksessa.

Järjestelmä tuntui todella toimivalta ja keskuksia oli toiminnassa useissa kaupungeissa.

Tullessa Kigaliin silmiin pistävää oli siisteys ja selitys valkeni lähtöpäivän aamuna. Se oli kuukauden viimeinen lauantai eli yleinen talkoopäivä Ruandassa.

***

Kuvat: Jari Kivelä

***

Teksti julkaistu ensimmäisen kerran UNICEF-lehdessä 2/2016.

***

Matkasta julkaistiin myös laaja reportaasi Anna-lehdessä.

Eija Ahvo

Vuodesta 1986 Suomen UNICEFin hyvän tahdon lähettiläänä toiminut Eija Ahvo on kulttuurialan kiintotähti; näyttelijä, ohjaaja, laulaja ja opettaja.