Eteläsudanilaisen tytön selviytymistarina herkisti konkarikuvaajan

Kartalla

4-vuotias Nyajime Guet toipui vakavasta aliravitsemuksesta sodan runtelemassa Etelä-Sudanissa. Pienen tytön selviytymistarina antoi toivoa ”vanhalle ja yrmeälle valokuvaajalle”.

Valokuvaaja Sebastian Richin silmissä maailma vaikuttaa aika ajoin olevan rikki. Yli 40 vuotta sotaa ja luonnonkatastrofeja muun muassa UNICEFille kuvannut britti on tavannut uransa aikana monia lapsia, jotka ovat taistelleet selviytymisestään karmeissa oloissa.

 – Joskus sitä vajoaa epätoivoon ja ajattelee, että kaikki on menetetty, Sebastian sanoo.

 Mutta silloin tällöin joku kohtaaminen antaa toivoa, hän lisää. Toivoa Sebastian löysi Etelä-Sudanista kohdatessaan 4-vuotiaan Nyajimen Guetin.   

Kun Sebastian tapasi Nyajimen ensimmäistä kertaa klinikalla Etelä-Sudanin pääkaupungissa Jubassa, tyttö oli niin heikossa kunnossa, ettei hän kyennyt istumaan ilman tukea. Vakavasti aliravittu tyttö makasi vain hiljaa isänsä syliin käpertyneenä. Isä oli ollut hänen vierellään siitä asti, kun tyttö oli tuotu ensiapuun.

– Kotona ei ollut ruokaa emmekä voineet ruokkia häntä kunnolla, Nyajimen isä kertoo. 

– Hän tuli entistä sairaammaksi päivä päivältä. Sinä päivänä, jona toimme hänet klinikalle, hän ei kyennyt kävelemään eikä istumaan.

Sillä hetkellä Nyajime oli yksi niistä liian monista lapsista, jotka olivat kuolemaisillaan aliravitsemukseen ja tuberkuloosiin.

Nyajimen kaltaisia lapsia on sodan runtelemassa Etelä-Sudanissa paljon. Pitkään jatkunut konflikti aiheutti Etelä-Sudanissa ruokakriisin, jonka seurauksena 250 000 lasta kärsi vakavasta aliravitsemuksesta. Tuhannet perheet joutuivat jättämään kotinsa ja pakenemaan pakolaisleireille. Eläminen ylikansoitetuilla pakolaisleireillä on lisännyt lasten sairastumisriskiä ja alttiutta joutua aseryhmien värväämiksi.

Nyajimen isä Michael pelkäsi tyttärensä menehtyvän aliravitsemukseen.

Nyajime makasi voimattomana isänsä Michaelin sylissä sairaalaan joutuessaan. 

”Tunsin vihaa ja turhautumista”

Valokuvaaja Sebastian oli tyrmistynyt näkemästään.

– Isänä en voinut tuntea muuta kuin suunnatonta vihaa ja turhautumista, että nykypäivänä lapsi voi olla niin hirveässä kunnossa.

– Palasin lähes joka toinen päivä Nyajimen sängyn vierelle toivoen, että voisin dokumentoida rohkean pienen tytön toipumista.

UNICEF reagoi kriisiin toimittamalla aliravitsemuksen hoitoon tarkoitettua terapeuttista ravintoa klinikoille ympäri Etelä-Sudania.

Nyajime sai lisäravintoa ja lääkkeitä tuberkuloosin hoitoon. Kolmantena hoitopäivänä Nyajime oli jaksoi jo istua ilman tukea. Kun Nyajime vihdoin jaksoi hymyillä, hymyilivät myös kaikki hänen ympärillään.

Kahdeksantena hoitopäivänä Nyajime oli saanut kasaan tarpeeksi voimia noustakseen seisomaan, vaikkakin vapisten aluksi. Tyttö seurasi tarkkaavaisena vierestä, kun hänen isänsä ja lääkärit tarkastelivat hänen painokäyräänsä ja toipumista.

Kahden viikon jälkeen lääkärit arvioivat Nyajimen toipuvan täysin.

Vuosi hoidon jälkeen Nyajimella on pulleat posket ja paino on normaali.

Vuosi hoidon jälkeen Nyajimella on pulleat poskeat ja paino on normaali. 

Rikkinäinen maailma parani hieman

Tullessaan hoitoon Nyajimen paino oli ollut vain puolet siitä, mitä hänen olisi keskimäärin siinä iässä pitänyt painaa.

– Kun tapasin Nyajimen ensimmäisen kerran, hän makasi lähes elottomana sairaalavuoteella, Sebastian muistelee.

Koettelemuksista on nyt kulunut yli vuosi. Alakuloinen ja aliravittu Nyajime on nykyään terve ja iloinen lapsi, joka rakastaa leikkiä.

Sebastian ilahtui tavatessaan elämäniloa uhkuvan tytön vuoden jälkeen. Myös Nyajime ilahtui vierailusta. Hän tanssi ja lauloi Sebastianin puhelimesta kuuluvan musiikin tahdissa.

Kohtaaminen on painunut Sebastianin mieleen.

–  Nyajime on pieni toivonsäde. Hän sai minut hymyilemään ja jopa silmäni kostumaan, vaikka olen tällainen vanha ja yrmeä valokuvaaja. Nyajime sai minut katsomaan rikkinäiseltä vaikuttavaa maailmaa hieman vähemmän kyynisin silmin.

***

Teksti: Jesse Brand / UNICEF Australia

Etelä-Sudanin kriisi

UNICEF toimittaa elintärkeää ravintoa, puhdasta vettä ja lääkkeitä Etelä-Sudanin lapsille ja auttaa lapsia pääsemään kouluun kriisistä huolimatta. UNICEF tarjoaa myös suojaa lapsille ja heidän perheilleen.